Aivan liian vähän tulee otettua kuvia tilaisuuksissa tai sitten kamera vaan unohtuu. Nyt yritän parantaa tapani ja muistini 🙂 Helmi- ja maaliskuussa on ollut talvihäitä sekä yritysten tilaisuuksia. Nyt alkaa hieman rauhallisempi jakso, kunnes on taas kesäjuhlien aika. Aloitin sisustussuunnittelukurssilla ja on kyllä ollut tosi mielenkiintoista. Lisäksi nettikauppa on vihdoin saanut hieman ilmaa siipiensä alle ja muokkautuu pikkuhiljaa. Siitä lisää, kun saamme sen aukaistua. Sen verran vihjaisen, ettei siellä myydä ruokaa 😉 Mutta kaikenlaista muuta keittiöön liittyvää sekä siihen liittyy ekologisuus. Tässä on sitten huomannut taas saaneensa itsensä hieman ”liriin” näiden erinäisten projektien kanssa. Mutta on vaan niin kivaa tehdä kaikkea kivaa! Jotenkin vaan toivoisi, että aikaa olisi enemmän ja pitäisi vielä muistaa lepo sekä liikunta. Päivän pitenemisellä on kuitenkin sellainen vaikutus, että se luo harhan siitä, että aikaa on enemmän käytettävissä. Talvi on mennyt tosi nopeasti ja innolla odotan kesää; ensimmäisiä kukkia ulkona, vihertävää nurmikkoa, auringon lämpöä, tyyntä järvenpintaa. Pirtsakkaa kevään odotusta !